COVID-19 TIEDOTE TILANTEESTA 13.5.2020

Hallitus on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi. Hallitus linjasi 16. maaliskuuta lisätoimenpiteistä, joiden tarkoituksena on hidastaa koronavirustartuntojen leviämistä sekä suojella riskiryhmiä. Hallitus on luvannut tiedottaa mahdollisista lievennyksistä yli 70-vuotiaiden osalta. Uutta tietoa mahdollisista uusista lievennyksistä ei ole vielä saatu. Aikaisemmin annetut linjaukset ovat voimassa toistaiseksi, kunnes uusi ohjeistus valmistuu. Lievennyksenä nyt voimassa alla oleva suositus yli 70 vuotiaiden osalta.

• Edelleen kielletään vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköissä (ryhmäkodeissa)

• Toimintaohjeena yli 70-vuotiaat suositellaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan (karanteenia vastaavat olosuhteet).      Uuden tiedon mukaan omaisia saa tavata ulkona, pitäen huolen 2 metrin turvavälistä. Sisätiloissa tai ikäihmisten kotona vierailuja ei edelleen suositella.

Tähän perustuen ja suojellaksemme talossa asuvien ikäihmisten terveyttä ja hyvinvointia, pidämme Rumpupolun palvelutalon ja Leevin palvelutalon suljettuina ulkopuolisilta vierailijoilta toistaiseksi, kunnes uusi ohjeistus valmistuu.

Vain välttämättömät vierailut sallitaan.

Rumpupolun palvelutalon johtaja Erja Laasonen puh: 0400 782 427
Leevin palvelutalon johtaja Heli Lahtinen puh: 040 841 2527
Toiminnanjohtaja Heidi Wallius-Virkkula puh: 040 827 5500